Meistä

Lähihoitajasta sosiaali- ja terveysalan merkittäväksi työllistäjäksi

Kultaisten tarina

Kultaisten perustaja ja toimitusjohtaja Osob Ali oli yläasteikäisenä kesätöissä hoivakodissa, jossa pääsi seuraamaan hoitotyötä hyvin läheltä. Työ hoitajana vaikutti Osobista mielenkiintoiselta, ja hän päätti tarttua tilaisuuteen, kun 9. luokan jälkeen tarjoutui mahdollisuus opiskella lähihoitajaksi oppisopimuksella. Osob hyppäsi peruskoulusta suoraan työelämään aloittaessaan oppisopimustyöt Espoon kaupungin vammaispalveluissa.

Osob teki vammaispalveluiden lisäksi laajasti töitä lähihoitajana mm. ikäihmisten yksiköissä ja varhaiskasvatuksessa. Hän piti työstään ja koki sen alusta asti hyvin merkityksellisenä. Monipuoliset kokemukset lähihoitajan työstä vahvistivat Osobin tunnetta siitä, että hoitoala oli oma juttu. Ollessaan 22-vuotias, Osob perusti yrityksensä, joka työllistää tänä päivänä kymmeniä sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen asiantuntijoita.

Osob Ali

Yrittäjä, toimitusjohtaja

osob.ali@kultaiset.fi

Vahva tahto nostaa sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen arvostusta

Lähihoitajana Osobilla on ollut aina vahva tahto nostaa alan tekijöiden arvostusta, sillä heidän tekemänsä yhteiskunnallisesti merkittävä työ jää liian usein näkymättömäksi. Yksi tärkeimmistä Kultaisten tavoitteista sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden työllistämisen lisäksi onkin nostaa konkreettisten tekojen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen kautta näiden ammattialojen arvostusta maassamme. Siksi Kultaiset oli mm. ensimmäisten joukossa nostamassa hoitajien palkkatasoa Suomessa.

Kultaisten kasvussa on pidetty kiinni tietyistä periaatteista ja arvoista, joiden pohjalle Osob aikoinaan perusti yrityksen. Esimerkiksi henkilökohtainen työkokemus sosiaali- ja terveysalalla tai varhaiskasvatuksessa työskentelystä on ollut tärkeää uusien tekijöiden rekrytoinnissa niin asiakastyöhön kuin yrityksen hallintoonkin. On nimittäin tärkeää, että vastasipa Kultaisilla puhelimeen kuka tahansa, pystyy hän samaistumaan aidosti asiakkaiden ja asiantuntijoiden tilanteisiin, tunteisiin ja tarpeisiin. Näin löydetään ne oikeasti parhaiten palvelevat ratkaisut kaikille osapuolille.

Osob on huomannut lähihoitajana ja yrittäjänä, että työelämässä tarvitaan nykyistä enemmän läsnä olevaa kohtaamista, vastuullista välittämistä sekä vastuun kantamista hyvän toteutumisesta. Siksi Kultaiset panostaa tietoisesti inhimillisyyteen, läsnäoloon ja yhdenvertaisuuteen kaikessa tekemisessään. Osob toivoo, että hoitajat muistaisivat olla ylpeitä ammatistaan ja tekemästään tärkeästä työstä sekä kannustaa erityisesti nuoria luottamaan omiin unelmiinsa ja lähtemään rohkeasti tekemään konkreettisia asioita niiden toteutumisen eteen.

2018

Kultaiset Hoitajat perustettiin. Yrittäjä Osob Ali keikkaili lähihoitajana yrityksessään vain pari kuukautta, kunnes siirtyi toimistotöihin hoitamaan kasvavien tilausten hallinnollista puolta. Ensimmäiset työntekijät aloittivat yrityksen palveluksessa.

2018

2019

Toiminnan kasvaessa Osob Ali vaihtoi yhtiömuodon keväällä toiminimestä osakeyhtiöksi. Kultaiset Hoitajat Oy työllisti kymmeniä lähi- ja sairaanhoitajia pääasiassa keikkatyöntekijöinä pääkaupunkiseudulla.

2019

2020

Koronapandemia nosti ennennäkemättömällä tavalla näkyväksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työn merkityksen. Kultaiset Hoitajat välitti epävarman maailmantilanteen ja rekrytointihaasteiden keskelläkin hoitajia keikkatyöläisiksi. Vuosi vaati venymistä kaikilta, sillä pelko tuntemattomasta sekä uusien työskentelytapojen omaksuminen kuormittivat.

2020

2021

Pandemia-aika jatkui, ja kultaisia hoitajia työskenteli mm. pääkaupunkiseudun koronaosastoilla. Kultaiset Hoitajat Oy vastasi kysyntään, kun koronarokotuksia varten tarvittiin ammattilaisia nopealla aikataululla. Pääkaupunkiseudun rokotuspisteillä työskenteli yrityksen kautta kymmeniä hoitajia.

2021

2022

Rokotustyö jäi pois ja asiakaskunta monipuolistui. Kultaisten Hoitajien lähi- ja sairaanhoitajat työskentelivät mm. sairaaloissa, terveyskeskuksissa, hoivakodeissa ja kotihoidossa.

2022

2023

Yrityksessä toteutettiin brändiuudistus, jossa Kultaiset Hoitajat Oy uudistettiin Kultaiset Henkilöstöpalvelut Oy:ksi. Tuttavallisemmin yritys tunnetaan jatkossa nimellä Kultaiset. Nimen lisäksi päivitettiin yrityksen visuaalinen ilme, vastuullisuusohjelma ja strategia. Uudistuksen tavoitteena oli mahdollistaa laajentuminen muillekin ammattialoille.

2023